

Onko parhaan asiakaskohtaamisen tarjoaminen sinulle hyvää fiilistä tuova onnistuminen? Kiinnostaako sinua joustava työ, jonka voi hyvin sovittaa elämän muihin menoihin?
Etsimme nyt uusia työkavereita osaksi Mikkelin myyntitiimiämme. Haemme avoimia ja aktiivisia kollegoita tarvittaessa töihin kutsuttaviin vuoroihin. Tarjolla on joustava ja sinun ehdoillasi tehtävä työ, jossa vuoroja voi tulla tarjolle lyhyelläkin varoajalla.
Palvelukonseptiimme kuuluu asiakkaan henkilökohtainen huomiointi, uusien elämysten tarjoaminen sekä Suomen Parhaan Asiakaskohtaamisen mukainen myyntityö. Suomalaisen Kirjakaupan myyjänä tehtäviisi kuuluu aktiivisen myyntityön lisäksi myös myymäläilmeestä huolehtiminen sekä muut myymälän päivittäiset tehtävät.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja kiinnostavan myyntityön, jossa toimit osana innostavaa työyhteisöä rohkeasti omana itsenäsi. Olemme työpaikka, missä pääset kehittymään vahvuuksiesi kautta ja tuemme polkuasi erikoiskaupan tulevaisuuden ammattilaisena. Osana suomalaista Otava-konsernia kehitämme toimintaamme pitkäjänteisesti toteuttamalla arvojamme vastuullisuus, laatu, rohkeus ja läheisyys.
Palkkaus on kaupan TES:n vaativuusluokan B mukaan
Haemme ensisijaisesti aikaisempaa kokemusta myymälä- ja kassatyöskentelystä omaavia henkilöitä ja ennen kaikkea arvostamme aktiivista, reipasta ja innostunutta asennetta myyjän työhön. Tartut uusiin työtehtäviin avoimin mielin ja myyntityössä teet parhaasi asiakkaan palvelemiseksi, myös kiireen keskellä.
Odotamme, että pystyt palvelemaan asiakkaitamme sujuvasti suomen kielellä ja englannin kielitaito katsotaan eduksi. Työvuorosi sijoittuvat myymälöiden aukioloaikojen mukaisesti arkipäiville ja viikonlopuille. Työvuoroja tehdään sekä työkavereiden kanssa että itsenäisesti työskennellen.
Mikäli sinulta löytyy edellä mainittujen lisäksi halua ja innokkuutta varmistaa koko tiimisi onnistuminen niin työtehtävien kuin tiimihengenkin osalta, saatat olla etsimämme henkilö!
Kiinnostuitko?
Voit lähettää hakemuksesi hakulinkin kautta kertomalla mitä haluaisit päästä toteuttamaan meillä ja mitä tuot mukanasi osaavaan porukkaamme. Voit lähettää meille halutessasi myös videotervehdyksesi.
Käsittelemme hakemuksia saapumisjärjestyksessä. Potentiaalisten hakijoiden kanssa käymme haastatteluja mahdollisesti jo ennen hakuajan päättymistä ja päätös palkkauksesta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Toimi siis mahdollisimman pian!